Isä ja poika

HARVAA SUHDETTA on tutkittu ja käsitelty julkisuudessa niin paljon kuin äidin ja tyttären välistä. Viime vuosina on ollut trendikästä kiinnittää huomiota myös äiti–poika-suhteeseen.Toisaalta vähiten kiinnostusta on herättänyt isän ja pojan välinen suhde. Henry VVuorila-Stenberg on taiteellisessa tuotannossaan aina pitänyt lähtökohtanaan henkilökohtaista ja yksityistä. Akvarellisarjassa, joka ei ole ollut näyttelyissä aiemmin esillä, hän käsittelee avoimesti ja paljastavasti suhdetta isäänsä. Usein kyseessä on eräänlainen kaksoismuotokuva, jossa molemmat, sekä isä että poika, esiintyvät samanaikaisesti.Taiteilijan muuhun tuotantoon verrattuna kuvat ovat pienikokoisia ja narratiivisia, kertovia. Vesiväritekniikka on "kuivaa" ja yksityiskohtaista ja viivojen yhteisvaikutukseen perustuvaa. Sikäli nämä pienet kuvat muistuttavat taiteilijan isokokoisia maalauksia. Hallitsevina ovat voimakkaat, puhtaat värit. Kyse on ehkä pikemminkin vesivärisiveltimellä piirtämisestä kuin maalauksen vuolaudesta. Jotta kertomus olisi selkeä ja helposti tulkittava, kuvien näkymättömät tekstit edellyttävät tarkkuutta. Eräässä mielessä voisi väittää kuvien joutuneen sisältöön nähden toissijaiseen asemaan, vaikka kokonaan näin ei suinkaan ole.

Mielestäni keskeisimpään kuvaan taiteilija on liittänyt tekstin, joka kertoo isän ja pojan keskinäisestä läheisyydestä, mutta samalla pojan pettymyksestä, kun isä ei enää ollut ulottuvilla, kun poika häntä todella tarvitsi. Se voi näyttää pojan katkeralta ikävältä, mutta uskon että se on oikeastaan kaipausta, pojan tarvetta saada pitää lähellään isänsä, tiennäyttäjänsä ja auktoriteettinsa.

Akvarellisarja on sinänsä varsin yhtenäinen, homogeeninen. Kuvista ikään kuin tuoksahtaa vahvasti läsnä oleva maskuliinisuus, miehinen voima. Suurimmalle osalle on yhteistä se, että taiteilija on selvästi ja suoraan halunnut kertoa katsojalle isän olevan sairas, vammainen. Liikkuakseen hän tarvitsee erilaisia apuvälineitä: pyörätuolia, kainalosauvoja ja tukia. Vajavuudestaan ja puutteistaan huolimatta hän on kuitenkin iso vahva mies, joka kontrolloi ja hallitsee kuvia täydellisesti. Maskuliinisuutta korostetaan, vaikka se voi tuntua tarpeettomalta, kuvaamalla isä ilman housuja, toisin sanoen alaruumis paljaana. Se liittyy vammaisuuteen, hänestä oli mukavampi niin. Alastomuus nousee joka tapauksessa keskeiseen osaan kuvissa, ja miehen paljastettu sukuelin on symbolina latautunut. Isän ja pojan esiintymistä yhdessä alastomina jossakin kuvassa voi pitää solidaarisuuden, "male bondingin", ilmentymänä, jossa miehenä oleminen heitä yhdistävänä tekijänä korostuu. Jotta ei jäisi epäselväksi, kenellä on valta, kenen tahto ja valinnat asioita ohjaavat, taiteilija on halunnut kuvata myös monivivahteisempaa yhdessäoloa. Kuvat, joissa poika makaa poikittain isän alastomien jalkojen päällä ja saa piiskaa paljaalle takamukselleen, kyseenalaistavat tässä yhteydessä suurimman osan siitä, minkä on luullut kuvista voivansa tulkita. Poissa on isän ja pojan välinen pakoton ja luonteva yhdessäolo. Veljeyden on korvannut valtakoneisto: on selvää kenen ehdoilla yhdessä ollaan, ja mitä muotoja yhdessäolon sallitaan saada.

Henry VVuorila-Stenbergin yksityiset kuvat itsestään ja isästään voivat olla yksi keino käsitellä suhdetta, väline jonka avulla päästä eteenpäin ja jonka pohjalta ehkä rakentaa jotain, kehitellä keräämiään kokemuksia käyttääkseen niitä hyväksi vastaavanlaisissa suhteissa. Taiteen voima ja mahdollisuudet tunkeutua tietoisuutta syvemmälle riittävät pitkälle. Kun feministisessä tutkimuksessa on väitetty kaikkein yksityisimmällä olevan suurin yleinen merkitys, niin olettamusta tukevat juuri tällaiset teossarjat. Kuviin jokainen voi itse liittää haluamiaan merkityksiä ja käyttää niitä sitten niin kuin taiteilija itse: yrittämällä ymmärtää.

Berndt Arell, käännös ruotsista suomeksi Kari Vähäpassi